Viikko 23 – Paluu sorvin ääreen ja vipa viikko salissa

Matkalla takaisin Saksaan.

Bussissakin matkustetaan tyylillä München - Garmisch-Partenkirchen väli.

Palasin Grainauhin maanantaina illalla kymmenen aikoihin. Tiistaina oli onneksi vielä vapaapäivä. Kävin Zugspitzebadissa ottamassa vähän aurinkoa ja uimassakin kävin sen verran lasten altaassa, että melkein jopa napa kastui. Olen todella onneton uimari, vaikka sukunimi voisi antaa ymmärtää muuta.

Zugspitzebad.

Maisemaa. Paloi muuten selkä tällä reissulla...

Kuvaa matkalta kämpille.

Lisää kuvaa matkalta kämpille.

Keskiviikon työpäivä alkoi perus aamiaisbuffetilla. Asiakkaita n.160. Työkaveritkin tuumasivat heti alkuun etteivät puhu minulle muuta kuin saksaa. Toinen sanoi puhuvansa vielä vaan pelkkää baijeria…no aika hiljainen päivähän siitä tuli. Tuntui olevan kaikki sanat hukassa ja yhteen työkaverini kysymykseen vastasin ihan sujuvasti suomeksi sen koommin ajattelematta. Jospa tämä tästä. Myöhemmin viikolla meillä oli ruotsalainen perhe ja pääsin palvelemaan heitä ruotsiksi ja perheen äiti osasi jopa sanoa suomeksi ”kiitos”. Melkein tuli tippa linssiin kun sai töissä puhua suomea.

Viikon edetessä meno muuttui kurjemmaksi. Asiakkaita oli aamiaisella 160 - 210 väliltä ja illallisella 60 - 120 väliltä. Niin kuin kaikissa työpaikoissa, niin yleensä mitä kauemmin siellä on, niin alkaa paljastumaan kaikenlaista epämiellyttävää. Aikaisemminkin mainitsin siitä, että nämä nuoret herrat, jotka ovat minun harjoittelijakollegoita, ovat hieman laiskanlaisia tekemään töitä. Se korostui tällä viikolla. Töitä jopa jätetään tekemättä ja luotetaan siihen, että kyllä Pauliina hoitaa. Yhtenä iltana huomasin poikien jotenkin saaneen luvan lähteä töistä ja minä jäin vielä tunniksi töitä tekemään, kun tekemistä riitti. Sitten selvisi, että pojat olivat menneet alakertaan henkilökunnan tiloihin juomaan kaljaa. Siitä jo hieman vakkaritkin hermostui. Poikien piti seuraavana aamuna töihin kahdeksaksi ja minun seitsemäksi. Ei tapahtunut oikeus eikä kohtuus. Taaskaan. Lisäksi yksi vakkari hermostui tosissaan, kun hänelle selvisi etteivät pojat ole antaneet minulle tippiä. Kuulemma heille on sanottu, että kun kaikki tätä samaa työtä tehdään, niin tippikin kuuluu jakaa. Tämän kuluneen 2,5kk aikana saissa poikien olisi pitänyt antaa minulle joka ilta tippiä omistaan. Olen saanut kahdesti. Yksi vakkari antaa sitten melkein joka ilta. Olen yrittänyt selittää, että en tee tätä tipin takia ja en oletakaan sitä saavani. Se vaan kuulemma kuuluu tapoihin täällä. Kyllähän se toisaalta hieman ärsyttää, kun pojat pääsee töissä helpommalla. Luulin oikeasti, että oltaisiin työkavereita, mutta eipä niitä ole kiinnostanut muu kuin töiden välttely ja töiden minulla teettäminen. Sitten kun oma työmoraali on armeijasta tuttu ”mitä nopeammin, sitä nopeammin”, niin sitä huomaa tekevänsä aika paljon yksin. Edelleen myös ihmetyttää se, että kaveria ei auteta. Yhtenä aamuna sain vastaavalta moitteet, kun kävin auttamassa nopeasti työkaveria, kun sillä oli kova kiire ja itsellä ei ollut mitään akuuttia.

Tällä viikolla on muutenkin ollut ongelmia kielen kanssa. Olen kyllä jo ihan totaalisesti luovuttanut saksan oppimisen kanssa. Yhtenä iltana jopa Natsiesimies vittuili minulle asiasta päin naamaa. Todella kannustava ilmapiiri. Monesti olen kyllä ajatellut, että on hyvä etten osaa saksaa tarpeeksi hyvin, koska monta kertaa olisin sanonut vastaan tosi pahasti, kun Bigmama tai Mörkötäti töksäyttää jotain. Olen sitten vain tyytynyt puremaan hammasta ja laulamaan Petri Nygårdin Paska maailma-kappaletta. Varsinkin niitä sanoja millä kappale alkaa…

Yhtenä iltana jäin Puolalaisen kanssa kaljalle, kun meillä molemmilla oli ollut paska päivä. Hän kertoi omista alkuajoistaan tuolla töissä ja siitä miten työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa tuolla. Olen kyllä pannut sen merkille. Salin puolella on muutama työntekijä, jotka myrkyttää koko ilmapiirin. Puolalainen kertoi miten hänellä teetettiin minimipalkalla aivan älyttömästi töitä. Kai siellä oletetaan ettei ulkomaalaistaustaiset valita. Teettäväthän ne minullakin tuntia pidempää päivää ja teen kyllä kuperkeikan jos jotain korvausta siitä saan. Vapaapäiviä en ainakaan saanut, vaikka melkein joka viikko ylityötunteja on sen verran, että yksi vapaapäivä olisi oikeutettu. Puolalainen kertoi myös, että tällä alueella tämä paikka on tunnettu huonona työnantajana ja jos tänne on haku päällä, niin ei tästä lähipiiristä tänne kukaan hae. Harjoittelijan näkökulmastahan tämä on kuitenkin ihan ookoo paikka. Harjoittelu ei yleensä kestä kovin kauaa ja sen aikaa täällä pää pysyy ehkä juuri ja juuri kasassa. Täällä on iha ookoo työehdot ja saa vielä hieman taskurahaakin. Lisäksi käytössä oma huone. Ehdoton vaatimus vain on, että täällä täytyy osata saksaa. Romanialla, turkilla ja portugalillakin pääsee jo pidemmälle kun englannin kielellä.

Pakko vielä avautua salissa viimeisestä aamiaisesta, jossa olin mukana. Katsoin edellisenä iltana, että puoli seitsemän on tulossa 30 hengen ryhmä kiinalaisia. Bigmama oli listan mukaan yksin ja minä tulisin seitsemäksi. Kysyin sitten Natsipomolta, että pitäisikö minun tulla puoli seitsemäksi jo töihin, ettei Bigmaman tarvitse olla yksin. Natsipomo sanoi ettei huono idea ja että Bigmama varmaan arvostaisi sitä. Menin töihin aikaisemmin, mutta Bigmama olikin hommannut itselleen Mörkötädin avuksi, jonka piti tulla vasta kahdeksaksi. Minulle sanottiin kyllä huomenta, mutta en saanut edes hymyn karetta enkä kiitosta siitä, että oma-aloitteisesti ehdotin taas, että jos tulisin aikaisemmin töihin auttamaan. Minua komenneltiin tekemään sitä ja tuota, mutta siihen olen tottunut. Kun nämä emännät katsoivat aamiaisen olevan minun hallussa, niin lähtivät sitten istumaan ulos tupakalle ja jättivät minut yksin. Ei varmaan pitäisi olla näin tunnollinen, mutta taas se, että mielestäni työkaveria pitää auttaa. Yhdessä tätä tehdään ja yksin ei kukaan selviäisi. Todella harvoin täällä on kiitetty ja kiitoksenkin saa aina parilta samalta työkaverilta. Se mikä ärsyttää todella paljon on se, että jos on tullut kirjallinen reklamaatio, niin syyllinen etsitään ja reklamaatio tulostetaan seinälle. Sitten siihen paperiin kulutetaan yksi korostustussillinen väriä, ettei keltään jää huomaamatta, että miten paskasti sitä työtä onkaan tehty. Rakentava palaute tuntuu olevan tuntematon käsite tässä paikassa.

Tällä viikolla katsottiin henkilöstöpäällikön kanssa mitä teen loppuajan. Työpäiviä on jäljellä alle kymmenen. Pääsen kuitenkin nyt vihdoin keittiöön. Luultavasti käyn päivän ihmettelemässä mitä respassa touhutaan. Juhannuksesta eteenpäin minulla on vapaata ja viimeisellä viikolla saan kaksi kaveria ”hakemaan minut kotiin”. Päiviä Saksassa jäljellä alle 20, mutta tuntuu, että sekin on ylitsepääsemättömän paljon.

Mitä kahdeksasta viikosta salissa jäi käteen?:

-Natsipomon lausahdukset: ”Immer nicht…” ja ”Nicht gut Gastronomie.”

-vankkaa kokemusta tabletin ja lautasten kantamisesta

-rohkeutta ja itsevarmuutta

-olen oppinut uusia juomia ja maistanut uusia ruokia. Erästä ”Obstler”-nimistä snapsia minulta tilattiin neljästi. Kolmena kertana olin aivan pihalla mitä tuo asiakas haluaa…kunnon loppuvastus.

-muutama onnistumisen tunne

-ripakopallinen mielipahaa

Paikallista snapsia. Aiheutti minulle paljon hämmennystä.

Jäniskevennys:

Ihan offtopicina vielä kuva saksalaisesta näppäimistöstä. Tulin respan koneelle tulostamaan lentolippuja ja kirjoitin aivan normaalisti, kun huomasin, että teksti ei ole halutun näköistä. Vasta silloin tajusin, että täällähän on erilainen näppäimistö. Eipä ole tuollaistakaan asiaa tullut aikaisemmin ajateltua. Nyt on. Kannattiko herätä? Ehkä ei.