Viikko 21 – Jälleen vieraita

(Toivottavasti) Viimeinen kokonainen viikko salissa pyörähti käyntiin. Pienessä rapulassa. Työkaverit kävivät vuorotellen pahoittelemassa Suomen häviötä Kanadalle MM-peleissä. Viikko oli työn puolesta aikamoista pakertamista. Henkilöstöpula alkaa kiristää ihmisten hermoja. Ensimmäistä kertaa alkoi kiristää omia hermoja parikymppisten harjoittelijakollegojen työmoraali. Luotetaan siihen, että kaveri hoitaa ja ollaan tupakalla 10-15min tai jutellaan keittiössä. Toisaalta on niin vähän vuoroja jäljellä, että hammasta purren nuokin mennään läpi.

Tällä viikolla sain paljon odotetun kaverin käymään. Kolme päivää sai taas käydä kunnon keskusteluja ja vaihtaa ajatuksia. Kyllä ei taas voi tarpeeksi kiittää ja arvostaa sitä tukea mitä tänne saan. Ilman sitä en olisi jaksanut täällä. Kohta pyörähtää viimeinen kuukausi käyntiin. Kaverini kehotti ottamaan ajastani täällä kaiken irti. Nyt olenkin hieman havahtunut siihen, että tämä toukokuu meni todella nopeasti ja oikeastaan vaan odottaessa. Ehdottomasti parasta toukokuussa oli kaverini ja ukkoni vierailut, mutta juuri muuta en sitten olekaan tehnyt kuin töitä. Tällä viikollakin päivärutiini oli sellainen, että aamulla herään, menen töihin, tulen tauolle töistä ja nukun ja menen illaksi töihin ja menen nukkumaan. Sama toistuu seuraavana päivänä. Käytännössä joko nukun tai teen töitä. Aika kuluu ”hukkaan”.

Kaverini käydessä joimme paljon radleria, ilakoimme hotellin baarissa ja kävimme katsastamassa Partnachklammin rotkon Partenkirchenissä. Muutama päivä tuntui useammalta ja sain kunnon irtioton normaaliin pakertamiseen. Sää suosi. Oli lämmintä ja aurinko paistoi. Tietysti sitä sitten taas poltti itsensä…olkapäät paloivat melko pahasti. Mutta jospa sitä nyt jotain taas oppi tästäkin. Silmätulehduskaan ei parantunut viikon kuurilla. En tiedä menisinkö täällä vielä erikoislääkärille (ja maksaisin itseni kipeäksi) vai kävisinkö suomen vierailulla terveyskeskuksessa. Sairahia on, mutta rumihit on lujas.

Tässäpä kuvia vapaapäiviltä:

-

Meanwhile in Finland: Aatto leikkii siskonsa Hallin kanssa. Aatto TJ4 <3

Viikko 20 – Uusia seikkailuja

Tämäkin viikko vierähtää salin ihmeellisessä maailmassa. Ahdistus alkaa hieman helpottaa mitä lähemmäs vapaapäivää tullaan. Tällä viikolla vapaapäiviä on jopa 1. Piti hieman venkslata, jotta saan ensi viikon vapaat sovittua, kun ystäväni tulee käymään. Asiakkaita aamupalalla ja illallisella on ollut 70 – 250 väliltä. Kovaa pakertamista tämä on. Varsinkin kun porukka sairastelee, niin joutuu sitten vähä jopa tosissaan jo tekemään töitä. Mitään kovin kummallisia tapahtumia ei ole ollut. Hilpeyttä on herättänyt eläkeläisryhmä, joka käy syömässä aamupalan ja illallisen. Olen päässyt pariin kattaukseen heidän kanssaan. Kovia ovat eläkeläiset höpöttämään. Yhdellekin mummolle olin edellisenä iltana sanonut, että en puhu kovin hyvää saksaa, niin hän tuli kuitenkin vielä minulta seuraavana aamuna kysymään, että mikä tuo seinässä oleva pömpeli on missä valot vilkkuu. Se oli wifin hotspotti ja siinäpä sitten muutaman sekunnin mietin mitä tuolle mummolle osaisin siitä saksaksi kertoa. No enpä osannut kovin paljoa kertoa.

Minulla ei ole korttia, jolla työaika leimataan. Ilmeisesti ei siksi, koska olen täällä vain 3kk ja vaihtelen töitä eri paikkojen välillä. Kysyin viime viikolla sitten henkilöstöpäälliköltä ekstratunneista joita olen tehnyt ja hän pyysi minua pitämään jatkossa kirjaa työajoista ja ilmoittamaan ne sitten hänelle. Työtuntien kirjanpitoon syvennyttyäni huomasin, että olen ainut harjoittelija, joka tekee 9h päivää, kun muut tekevät perus 8h päivää. Minulla on kuva kaikista työvuorolistoista ja parissa ensimmäisessä listassa oli vuorot kuten muillakin, mutta sitten alkoi lipsumaan pidempää päivää. Syy ei ole vielä tiedossa. Työkaverille kun asiasta avauduin, niin hän sanoi, että minulla on eri soppari kuin muilla harjoittelijoilla. Muut harjoittelijat käyvät samalla koulua. Minun harjoittelusopparissa on kuitenkin merkintä, että 40h/vko. Toisaalta sama se minulle on, kun ei minulla täälä mitään elämää töiden lisäksi ole. Pidän vain huolen, että saan ylitöistä rahan tai vapaata. Tällä viikolla ylityötunteja paukahti kahdeksan.

Tällä viikolla pääsin myös tutustumaan Saksan terveydenhuollon saloihin. Viime viikolla ostamani allergialääkkeet (maksoivat 20€!) eivät toimineet silmäongelmiini, joten kyseessä taitaa olla tulehdus. Parin työkaverin kanssa pohdittiin mahdollisia lääkärivaihtoehtoja. Vaihtoehtoina oli joko normaali kaiken vaivan lääkäri tai sitten erikoislääkäri. Natsiesimies sanoi, että ehdottomasti silmälääkärille, koska kaiken vaivan lääkäri kuulemma vain tuijottelisi minua silmiin ja sanoisi, että onpa nätit silmät ja laittaisi minut terveen papereilla ulos. Homma toimisi siellä ilmeisesti kuin meillä terveyskeskuksessa. Menin sitten vaivoineni henkilöstöpäällikön luo joka varasi minulle samalle päivälle ajan Garmisch-Partenkircheniin silmälääkärille.

Puksuttelin Zugspitzebahnilla Garmischiin ja yhden rohkaisuoluen jälkeen menin lääkäriin. Vastaanotossa nuori nainen pyydettäessä puhui minulle englantia. Hetken odottelun jälkeen hoitaja haki minut ja teki jonkun esitarkastuksen. Hän kohteliaasti kysyi, että kummalla kielellä haluan jutella. Juttelimme sitten englanniksi. Itse lääkäri (jälkeenpäin kuulin, että venäläinen) sitten ei paljon kysellyt, vaan puhui minulle kaiken saksaksi…kuitenkin hitaasti ja melko ymmärrettävästi. Diagnoosi oli sidekalvontulehdus ja reseptin sain antibioottia sisältäviin silmätippoihin. Ei muuta kun apteekkiin hakemaan lääke ja takaisin junalla Grainauhin ja töihin.

Henkilöstöpäällikkö soitellessaan kyseli ennakkoon hintaa lääkärikäynnille, niin arvio oli n. 150€. Vilautin eurooppalaisen sairaanhoitokorttia ja lääkärikäynti maksoi lopulta n. 85€. Apteekissa korttia unohdin näyttää, mutta reseptilääke maksoi n.15€. Sain nopeaa ja pätevää hoitoa, mutta 100€ siinä köyhtyi. Mutta niissä hinnoissa erikoislääkärikäynti Suomessakin kai olisi. Vakuutusyhtiöön väsäsin vahinkoilmoituksen jos sieltä muutaman euron saisi takaisin. Onneksi nämä täällä töissä maksaa sen verran ok ”palkkaa”, että ei talous tuosta konkurssiin mennyt. Silmätkin voi jo huomattavasti paremmin. Taas yhtä seikkailua rikkaampana eteenpäin.

Rohkaisuolut Garmischissa.

MM-jääkiekkoa täällä olen yrittänyt kovasti seurata. Yksi saksan tv-kanava näyttää aina yhden pelin, esim. A- ja B-lohkosta vain toisen. Olen sitten katsonut Suomen pelejä tv:stä tai streamilla. Olen joutunut streamia pyörittää keittiössäkin ja töiden lomassa aina käynyt katsomassa mikä tilanne. Saksalaiset eivät juuri näistä jääkiekon MM-kisoista piittaa. Odottavat enemmän jalkapallon EM vai MM-kisoja, jotka alkavat ensi kuussa. Kohteliaasti ovat kuitenkin jännänneet minun kanssa Suomen pelejä ja hurranneet mukana Suomen maaleille. Finaalipelien tullessa on ikävästi töitä. Toivon, että natsiesimies ei torppaa minun streamin katsomista töissä. Puhelimia ei työaikana saisi käyttää. 

(Torppasihan se natsiesimies puhelimen käytön…mutta heti kun hän lähti töistä, niin laitoin pelin pyörimään. En silti peliä juurikaan kerinnyt katsoa. Mielipahan häviöstä sai kyllä katsomattakin. Juopastiin sitten illan päätteeksi parin työkaverin kanssa alkomahoolia.)

Jääkiekkoa hotellin aulassa.

Viikko 19 – Allergiaa (Hammerbachia kohtaan?)

Maanantaiaamu alkoi päätöksellä, että lähden kotiin. Ei ole mitään järkeä olla täällä. Työpäivä jatkui samoilla fiiliksillä. Olin varma, että työn teko helpottaa oloani, mutta ei se tuonut kovin paljoa helpotusta. Yllättävän paljon ärsytti vielä työpäivän jälkeenkin. Jos ystäväni ei tulisi tänne 2,5 viikon päästä, olisin jo pakannut laukun ja varannut lennon kotiin. Kuluneet neljä päivää ukkoni kanssa olivat selkeästi olleet liian mukavat.

Tiistaina kyti vielä samat fiilikset. Sain ajatuksen, jos lähtisin käymään kotona ja lähdin asiaa selvittämään koulusta, että olisiko se ylipäätään mahdollista. Nämä kun TESsinsä mukaan mulle myöntävät 2 lomapäivää/kk, niin mieluiten sitten kanssa käytän ne reissaamiseen, kuin huoneessani yksin istumiseen. Olen tehnyt myös työpäivien päätteeksi extratunteja, kun näillä on ollut kiirusta, niin niistä kertyviä plussia sitten käyttelen pois. Koulu näytti vihreää valoa, vaikka olin itsekin siinä käsityksessä, että Suomeen vaihdon aikana ei saisi mennä, koska vaihto keskeytyy. Toisaalta miten se eroaisi siitä, jos lähtisin vaikka Itävaltaan viettämään vapaapäiviäni? Ei mitenkään.

Kun ideastani töissä kerroin, niin heillä tuli ensimmäisenä huoli, että palaanko takaisin ollenkaan. Sanoin palaavani eikä minua kyllä houkuttaisi maksaa Erasmus-tukea takaisin keskeyttämisen takia. Tämän viikon aikana on tullut muutenkin paljon pohdittua täällä oloa. Ystäväni oli suomenvierailusta myös huolissaan, että onko minusta enää palaamaan takaisin. Pohdin sitä myös itsekin. Toisaalta kotona odottavat rakkaat ihmiset, mutta siellä odottaa myös tylsä arki. Täällä Saksassa olohan on kuitenkin ollut minulle suorastaan lomaa. Esim. en ole 1,5 kuukauteen tehnyt itse ruokaa. Olen saanut mennä valmiiseen pöytään syömään. Ei tämä silti lomalta ole tuntunut, kun henkisesti aika raskas reissu on ollut.

Suomen vierailu on tuottanut minulle myös ajatuksen tasolla niin paljon iloa ja auttaa minua jaksamaan. Kun palaan tänne takaisin, niin minulla on enää 3 viikkoa töitä(/lomaa) täällä jäljellä ja sitten lopullinen paluu Suomeen ja arkeen. Saan vielä kaksi ystävääni viimeiselle viikolle tänne mukaan ja lähdemme samalla paluulennolla Suomeen. Odotan jo sitäkin kovasti. Jälleen ystävien tuki saa minut hiljaiseksi. Tunnen kyllä nöyrää kiitosta kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat minua tsempanneet ja osa jopa tulee tänne asti tsemppaamaan.

Tällä viikolla olen työskennellyt salissa eikä ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. 60 hengen konferenssiporukka oli ns. täyshoidolla, eli söivät aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Yhtenä aamuna oli lisäksi 40 hengen aasialaisporukka. Aamupalalla syöjien määrä on vaihdellut 60 - 200 henkilön välillä ja illallisella on ollut 20 - 100 henkilöä. Loppuviikkoa kohden majoittujia ja siten myös syöjiä on enemmän. Seuraavat kaksi viikkoakin työskentelen salissa. Täällä alkaa nyt joku kevätlomakausi tms. Seuraavat kaksi viikkoa ovat ilmeisesti ruuhkaiset. Sali rupeaman jälkeen menen sitten ilmeisesti keittiöön.

Poijjilla porisi keittiössä saksanhirven pää. 

Tiistai- iltana minulla alkoi yllättävä silmien kutina, joka jatkui monta päivää. Ilmeisesti jokin allergia puhkesi. Puolalainen työkaveri vitsailikin, että minulla on Hammersbach-allergia eli allergia tätä paikkaa kohtaan. Toiselta työkaveriltani sain ensiapuna allergialääkkeitä ja hain sitten myöhemmin itse Garmischista omat lääkkeet. En kyllä tiedä yhtään mikä tämän allergian aiheutti, mutta onpahan taas uusi jännä kokemus koettu. Allergioita kun minulla Suomessa ei ole ollut, mutta allergiat ilmeisesti puhkeilee miten sattuu. Se on kun sitä ikää alkaa tulla, niin sairastelut alkaa. Lääkkeet tosin eivät ole auttaneet vaan silmät punaisena mennään. Jatkuvasti joku työkaveri kyselee olenko itkenyt…en tiedä pitääkö tässä raahautua lääkäriin jos ei helpota.

Alkuviikon lähtöfiiliksistä ei ole paljon mieliala muuttunut viikon aikana. Sitä kun 24/7 kohtaa tilanteita ettei ymmärrä eikä osaa sanoa mitään takaisin, niin alkaa tuntemaan olonsa melko paskaksi. Sitten kun sen tilanteen kanssa on vielä täysin yksin 24/7. Tällä viikolla se paskuus on jotenkin korostunut. Jakso Housekeeppingissä ei tehnyt hyvää, koska siellä olin oikeastaan vain hiljaa. Tuntuu että olen menettänyt lannistumisen myötä koko saksan puhekyvyn ja kun on 1,5kk tuntenut olonsa paskaksi, niin ei meinaa jaksaa enää edes yrittää. Nyt on vasta puoliväli. Pitäisi sama rupeama vielä jaksaa olla ja yrittää. Voimat alkavat vaan olla sen verran loppu, että laitoin jo verkot vesille jos sattuisi löytymään toinen harjoittelupaikka kesäkuuksi, jossa selviäisin enemmän englannilla. En usko sitä löytäväni kahdessa viikossa, mutta yritänpä edes. En kyllä edes tiedä miten käytännössä harjoittelupaikan vaihto onnistuisi, mutta selvittelee sitä sitten myöhemmin. Tällä hetkellä tämä on kyllä sellainen kivireki vedettävänä, että saa nähdä saanko tätä vedettyä maaliin asti.

Sateenkaari.

Viikko 18 - huippuja ja laskuja

Viikko alkoi kolmella työpäivällä housekeeppingissä. Ne rutistin pakonomaisesti läpi odottaen vain loppuviikkoa kun ukkoni tulee tänne. Samanlaista lämmintä henkeä ei tuossa porukassa kyllä ollut mitä salin porukassa on. Viimeisenä työpäivänä kaksi työntekijää tappelivat keskenään, kun olin ollut liian monta tuntia yhden apuna. Oli hieman vaivautunut olo. Menin auttamaan tätä toista työntekijää sitten päivän päätteeksi, niin hän lateli mitä minun pitää tehdä ja lähti itse töistä… Sitten en ymmärrä sitä, että kaveria ei auteta. Työntekijät painottavat, että teet pelkästään ne työtehtävät mitä sinulle on merkattu, et mitään muuta. Jotenkin omaan järkeen kävisi se, että jolla on töitä listassa enemmän kuin muilla, niin sitä mentäisiin auttamaan sitten kun omat työt on saatu tehtyä. Noh näillä on omat systeeminsä.

Sama tappelu/väittely jatkui seuraavan aamun aamupalalla. Minut yksin jättänyt työntekijä sai moitteet siitä, että oli jättänyt minulle avainnipun. Avaimia ei olisi saanut jättää minulle, koska olen VAIN harjoittelija. Työstä joka ei ole rakettitiedettä sain kaikista vähiten luottoa työkavereilta ja esimieheltä. Pitäkööt tunkkinsa.

8 päivän työputki fyysisessä työssä alkoi viimeisinä päivinä tuntumaan. Viimeisinä päivinä menin nukkumaan jo kahdeksan aikoihin illalla (Saksan aikaa) ja aamulla kello soi 04:30. Parasta ehdottomasti tässä siivoustyössä on ollut työajat (05:30-14:30). Seitsemän aikoihin menemme aamupalalle ja yhdentoista aikoihin lounaalle. Päivän rytmi on aivan täydellinen ja kun pääsee aikaisin pois, niin tuntuu, että kerkeää illastakin touhuta kaikenlaista aivan eri tavalla. Muuten tuo työ on sitä perus siivoustyötä. Aivot narikkaan ja toistoa vaan. Pesuaineiden kemikaalit ovat ikävästi kuivattaneet kädet ja koko ajan saa olla rasvaamassa. Olen todennut tämän jo Suomen päässä: tuota työtä en jaksaisi vuottakaan täyspäiväisesti tehdä. Enemmän kaipaan ja tarvitsen haasteita aivoille.

Seuraavalla viikolla menen Wellness-puolelle. En kyllä ymmärrä mitä hittoa sielä teen…siellä tehdään erilaisia hoitoja asiakkaille. Hieromista, kasvonaamioita yms. Sitten siellä on useita eri saunoja. En kyllä stressaa siitä yhtään. Siellä tiedän ainakin olevan sen tytön, jota henkilöstöpäällikkö minulle paritti ja tiedän hänen puhuvan englantia. (Lauantaina työkaverini sanoi minulle, että minut onkin laitettu seuraavaksi viikoksi saliin. Toisin kuin keskiviikkona oli sovittu. Nämä on näitä, saliin siis.)

Torstaina ukkoni tuli. Lähdin jo lounaan jälkeen Grainausta Garmisch-Partenkircheniin ja sieltä sitten junalla Müncheniin. Siitä alkoi seikkailu Deutsche Bahnin kanssa. Ostin junalipun automaatista, kun minulla alkoi olla jo hieman kiire (Zugspitzebahn oli ollut jälleen myöhässä). Automaatti tulosti lipun ja siinä ei ollut mitään tietoja junasta eikä raiteesta mistä juna lähtee. Sitten näppäilemään automaattia, että mikäs juna se on ja mikä raide ja minuutit kuluivat. Kerkesin kuitenkin junaan manaamaan ja pyörittelemään lippua. Paikkalippujahan tuolla ei ole. Lippu maksoi 19€ ja sillä sai käyttää sen päivän myös Münchenissä S-Bahnia ja U-Bahnia. Taisi saada käyttää myös Trammia. Senkin tajusin tietysti myöhemmin kun olin jo ostanut erillisen lipun S-Bahniin…

Münchenin Hauptbahnhoffille tullessani aloin heti tutkimaan asemaa. Se oli isoin millä olen koskaan ollut. Raiteita taisi olla yli 30 ja sitten pääsi vielä maanalaisiin. Pyörin asemalla ihan sekaisin ja meni joku noin 10min kun olin jo hukassa. Varmaan tunnin kävelin ympäri Müncheniä ja lopulta löysin Rathaussin ja Marienplazin. Sieltä menin suosiolla S-bahnilla takaisin Hauptbahnhoffille, kun en jaksanut enää kävellä. Siinäkin meni aikansa, että löysin oikealle laiturille. Päästyäni takaisin Hauptbahnhoffille menin ravintolaan istumaan ja juomaan kaljaa. Ei paljon huvittanut enää lähteä seikkailemaan ja tutustumaan paikkoihin, kun oli ollut tunnin hukassa.

Ainut ottamani kuva Münchenin keskustasta.

Odottelin vain, että ukkoni kone laskeutuu Müncheniin ja millä S-bahnilla hän tulisi asemalle. Aikataulun käydessä tiukaksi kävin jo ostamassa meille junaliput Garmischiin ja ruokaa. Luulin odottavani ukkoani oikeiden liukuportaiden päässä, mutta yllättäen noin isolla asemalla ulostuloreittejä olikin enemmän kuin 4. Varmaan joku 10 minuuttia puhuttiin puhelimessa ja yritettiin löytää asemalta toisemme. Lopulta onnistuimme, mutta junan lähtöön oli enää pari minuuttia. Kerkesimme juuri ja juuri Garmischin junaan ja sitten alkoikin loputon höpöttely, kun käytiin läpi lentojen kulkua yms. Junamatkan aikana ukkoni bongasi jopa pellon laidalta villisikoja…#elämääelämäntapametsästäjänkanssa. Torstai-ilta meni nopeasti.

Ukko toi tuliaisia Suomesta :)

Perjantain olimme varanneet käynnille Zugspitzellä. Junamatka sinne kesti tästä Hammersbachista n. 45 min. Vuorella juna-asemalta ulos tullessamme meinasi silmät poksahtaa päästä, kun oli niin kirkasta. Oli todella lämmin ja aurinkoinen päivä. Vuorella on lunta, joka heijasti valoa. Ensitöiksensä piti mennä ostamaan (ylihintaiset) aurinkolasit. Omani olivat Suomessa ja tuolla ei ilman kyllä olisi pärjännyt. Maisemat olivat upeat. Valokuvissa maisemat eivät pääse oikeuksiinsa vaan nämäkin on niitä asioita, jotka pitää vain itse nähdä ja kokea. Tuon päivän kruunasi vielä Suomi - Valko-Venäjä peli, jota katsoimme streamiltä hotellin baarissa.

Zugspitze, Saksan korkein vuori.

Eibsee ja kuvassa näkyy myös Grainauta.

Huipulla kakkua ja kaliaa.

MM-jääkiekkoo ja kaliaa :)

Lauantaina kävimme kiertelemässä Garmisch-Partenkirchenissä ja siitä lähdimme Müncheniin. Olin varannut viimeiseksi yöksi hotellihuoneen Münchenistä, koska ukolla oli melko aikainen lento, niin hotellilta oli lentokentälle vain 20min S-bahnilla. Münchenissä ei sitten oikein jaksettu tehdä muuta, kun seikkailtiin n. 3km päähän ravintolaan syömään. Siellä näin myös ensimmäisen Biergartenin. Kelit suosivat ja kaikki oli kuin suoraan elokuvista.

Münchenissä hotellissa oli tuollainen "sanakirja".

Perus saksalaista mättöä.

Ravintolan/biergartenin portilta.

Sunnuntaina aamusta sitten erottiin Unterföhringen S-bahnilla. Ukko lähti lentokentälle päin ja minä keskustaan päin. Tuntui mahtavalta puhua taas suomea ja jakaa kaikki kokema jonkun kanssa. Tuli todella tyhjä olo, kun sitten jäi yksin sinne S-bahnille istumaan. Loppupäivä olikin sitten ihan perseestä. Tuntui vaan pahalta ja ahdisti matkustaa takaisin Grainauhin. Viimeinen junamatka Garmischista – Grainauhin oli jotenkin todella tuskainen, kun siellä oli niin iloisia ihmisiä. Perheet, kaveriporukat, pariskunnat tihkuivat iloa ja onnea, kun viettivät sunnuntaipäivää yhdessä. Itse olin taas yksin ja olo oli samanlainen kuin ensimmäisten viikkojen aikana. Nukuin päiväunet ja herättyä pahan olon vyöry iski taas kun ymmärsi missä on ja mikä on tilanne.

Vaan olihan upeat neljä päivää. En vaihtaisi niitä pois. Päätin etten enää ikinä lähde näin pitkälle reissulle ilman ukkoa tai ylipäätään yksin. Kyllä me täällä katseita käännettiin ja tuijotuksia saatiin kun suomea puhuttiin. Naureskeltiin tilanteelle useasti. Perjantaina illallisella istuttiin ruotsalaisten vieressä, mutta he eivät ilmeisesti tajunneet meidän puhuvan suomea. Eipä mekään lähdetty niille ruotsia puhumaan. En pysty taaskaan korostamaan tarpeeksi sen tärkeyttä, että tulee ymmärretyksi ja pystyy kunnolla kommunikoimaan. Se on vain sellainen asia, jota ei varmaan ymmärrä ennen kuin sen itse kokee. Nyt taas harjoitan syrjäytymistä omassa huoneessa. En halua nähdä ketään tai jutella kenenkään kanssa. Huomenna kuitenkin joudun töissä olemaan asiakkaiden kanssa ja siinä on tarpeeksi. Uskon kyllä työn tekemisen saavan minut taas täällä elämän syrjään kiinni. Nyt tuntuu todella kurjalta ja haluaisin vain takaisin Suomeen. Viikon päästä harjoittelu on kuitenkin jo puolessa välissä. Aamujuna kääntyy kohti Suomea. Se ajatus tuntuu hyvältä, vaikka nyt onkin melko lohduton olo. 54 päivää niin näen taas ukkoni ja ennen kaikkea Aatto-koiran. Ostin muutama viikko sitten Aatolle välituliaisiksi sorsa-lelun. Nukuin sen kanssa, että siihen jäisi minun hajua. Alla ukon kuvaama video, kun Aatto saa sorsan Helsingin päässä. Isot kiitosterkut vielä Katjalle, että piti hyvää huolta tuosta meidän AattoTaatosta reissun aikana! <3

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Varsinkin omalle. Elämässäni toinen äitienpäivä kun en ole kotona. Sekin tuntuu pahalta. Onneksi edes kortti kerkesi täältä perille ajoissa.

Ja jee, voitettiin Saksa MM-jääkiekkopelissä 5 -1.

Matkustamista tyylillä Saksan junassa.

Viikko 17 – vappuviikko, 1kk takana

Viikko starttasi taasen kahdella vapaapäivällä. Toisena niistä kävin Garmischissa shoppailemassa ja kannoin selkä vääränä viiniä ja kaljaa seuraavalle viikolle kun ukko tulee käymään. Aatto-koirallekin ostin pienen välituliaisen. Kelit täällä ovat olleet todella koleat ja lunta/räntää/vettä on sadellut vuorotellen. Muutama viikko sitten oli jo +20 astetta, mutta näköjään tännekin takatalvi iski.

Meanwhile in Finland. Aatto pötköttelee.

Ensimmäinen työpäivä siivousporukassa oli helppo. Huoneita ei ilmeisesti ollut kovin paljoa siivottavana. Olisiko meidän listassa ollut kymmenisen huonetta. Ensimmäisenä aamulla imuroin aulaa ja toimistotiloja yms. Sitten syötiin aamupalaa ja lähdettiin siivoamaan huoneita. Syötiin lounasta ja siivottiin loput huoneet. Ja siinäpä se. Työtahti oli mukavan rento. Opin uusia tekniikoita sänkyjen petaamiseen (melko lailla erit kuin Suomessa hotelleissa, joissa olen siivonnut) ja tulipahan nähtyä erilaisia huoneita mitä täällä on. Jäin kuitenkin kaipaamaan toiminnan esittelyä ja kunnon ohjeistusta. Jäi varmaan puuttumaan yhteisen kielen olemattomuuden vuoksi. Olin kahden naisen matkassa, jotka puhuivat keskenään portugalia ja minulle saksaa, mutta eivät sanaakaan englantia. Olin koko päivän oikeastaan hiljaa. Imuroidessa lauleskelin. Suomeksi. En tiedä mistä yksi työkavereistani on kotoisin, mutta hän on oppinut puhumaan pelkästään baijerin saksaa ja hän ei ymmärrä ns. hochdeutschia ollenkaan. Vaikka yritin puhua hitaasti ja selkeästi, niin hän sanoi minulle, ettei ymmärrä. Hassua.

Saksalainen siivojaminä.

Vappuviikkoa kun kerran vietetään, niin menin lupautumaan siivouspäivän jälkeen vielä illaksi saliin. Vappuhan on tunnetusti suomalaisen työn päivä, niin voihan sitä viettää sitten työtä tehdessä. Salitiimistä on alkanut porukka hupenemaan ja menevät hieman naftilla miehityksellä, niin salin esimies oli näköjään jo niin epätoivoinen, että turvautui minuun. Vaan kyllä se hymyili kuin Naantalin aurinko, kun näytin sille, että otin asiakkaat oven suusta vastaan, ohjasin pöytään, otin juomatilauksen ja vein juomat. Saksaksi. Yllätin jopa itsenikin.

Sen voin kyllä sanoa, että on nämä kovia siivoamaan ja tarkkoja. Ainakin jos tänne hotellille eksyy asiakkaaksi, niin voi luottaa siihen, että huoneet ovat kunnolla siivottuja. Välillä meinasi pesuaineiden haju mennä päähänkin. Päiväkuntoon siivottavalla ja puhtaaksi siivottavalla huoneella ei juurikaan ole eroa muuta kuin lakanoiden vaihto. Asiakkaiden pyjamatkin taiteltiin nätisti esille. Lisäksi saksalaiset asiakkaat ovat todella siistejä. Huoneet ovat järjestään siistissä kunnossa kun sinne menee siivoamaan. Suomessa jonkun verran siivonnut huoneita itä-eurooppalaisten jäljiltä, niin ne ovat paljon sotkuisempia. Tosin niissä huoneissa on yleensä majoittunut työmiehiä. Heidän ja suomalaisten huoneista löytyy yleensä jo pari muovipussillista pelkkiä kaljatölkkejä. (Tokikaan ei pidä yleistää).

Jottei menisi liikaa kehumiseksi, niin vähän pitää avautuakin. Nämä kun ”freesaa” sohvatyynyn, niin se näyttää ainakin omaan silmään siltä, että se on rutussa. Lisäksi kun sänky pedataan, niin peitto näyttää siltä kuin sinne olisi kääritty ruumis. Sängyn petaustyylejä on myös yhtä monta kuin tekijöitä. Eräänä päivänä meni hermot. Petasin ensimmäisen sängyn ekassa kerroksessa, niin sielä työkaveri tuumasi, että ”Ei ei, ei sitä noin tehdä. Katsos näin.” Sitten menin toiseen kerrokseen auttamaan missä oli toinen työkaveri ja kun petasin sängyn, niin sieltä taas kuului ”Ei noin!”. Sitten piti jo avautua, että olen oppinut nyt 4 eri tapaa asetella peiton sängylle. Lopputulos on periaatteessa sama, mutta ei sitten vissiin kuitenkaan. Olen melko varma, että yksi nainen teki kaikki petaamani sängyt uusiksi, kun ei kelvannut….hänen ajastaanhan se oli pois, ei minun. Suoraan sanottuna minulle on ihan sama miten ne peitot on, kun ne muutenkin näyttää niin tyhmiltä siinä sängyllä.

Saksalainen tapa pedata sänky. Ei käyttistä.

Saksalainen tapa freesata sohvatyyny. Ei käyttistä.

Uima-allasosastoa siivotessani tein huomioita pukuhuonetiloista. Esim. jos mennään naisten pukuhuoneeseen, niin ensimmäisenä tulee vastaan 2 pientä koppia. Niissä pitää ilmeisesti riisua itsensä ja vaihtaa uimapuku päälle. Kopista on sitten läpikulku ns. lokerikkotilaan, jonne vaatteet laitetaan lukkojen taakse säilöön. Sitten kun avaa oven, niin tullaankin suihkutilaan. Sielläpä sitten suihkuttelevat sulassa sovussa miehet ja naiset samassa tilassa. Jos olisin ollut menossa uimaan ensimmäistä kertaa tuonne uimahalliin, niin olen 100 varma, että olisin ollut autuaan tietämätön tuosta yhteisestä suihkutilasta ja olisin kävellyt sinne nakkena. Sitten olisi kyllä tapahtunut se kuuluisa viuhahdus.

Nyt on kuukauden päivät takana eloa täällä. 2 edessä. Nyt kun miettii, niin yllättävän nopeasti aika on mennyt töitä tehdessä. Ensimmäiset viikot olivat todella hankalia, mutta nyt on ollut ihan useitakin päiviä peräkkäin, ettei ole vituttanut. Ehkä pahin kulttuurishokki alkaa olla ohitse tai sitten mielialaa on nostanut vain sen ajankohdan lähestyminen, että saan tänne vieraita. Siinä yhteydessä itselläkin on lomaa ja pääsee vähän reissaamaan. Yksin täältä ei tule oikein Garmischia kauemmas (5km) lähdettyä ja yksin reissaaminen on myös melko tylsää. Yritin järjestää vappumiittinkiä suomalaisten aupairien kanssa, mutta he olivat hieman liian kaukana. Olisi tarvinnut vapaapäivän, että olisi voinut lähteä. Täällä töissä en juurikaan ole ystävystynyt kenenkään kanssa niin paljoa, että voisin vapaa-aikaa viettää + että työvuorot menevät aika mallikkaasti ristiin ihmisten kanssa…Täällä on melko paljon harjoittelijoita, mutta jostain syystä minut on majoitettu eri rakennukseen kuin kaikki muut. Se hieman harmittaa. Olisi hieman matalampi kynnys huikkia ihmisiä kaljalle, jos asuisin samassa luhtitalotyyppisessä kerrostalossa muiden kanssa. Tiedän vielä siinä talossa olevan vapaita asuntojakin.

TyöpäiväTJ 3, sitten loma.

Lenkkeilymaisemaa.