Maanantaiaamu alkoi päätöksellä, että
lähden kotiin. Ei ole mitään järkeä olla täällä. Työpäivä jatkui samoilla
fiiliksillä. Olin varma, että työn teko helpottaa oloani, mutta ei se tuonut
kovin paljoa helpotusta. Yllättävän paljon ärsytti vielä työpäivän jälkeenkin.
Jos ystäväni ei tulisi tänne 2,5 viikon päästä, olisin jo pakannut laukun ja
varannut lennon kotiin. Kuluneet neljä päivää ukkoni kanssa olivat selkeästi
olleet liian mukavat.
Tiistaina kyti vielä samat fiilikset. Sain
ajatuksen, jos lähtisin käymään kotona ja lähdin asiaa selvittämään koulusta,
että olisiko se ylipäätään mahdollista. Nämä kun TESsinsä mukaan mulle myöntävät
2 lomapäivää/kk, niin mieluiten sitten kanssa käytän ne reissaamiseen, kuin
huoneessani yksin istumiseen. Olen tehnyt myös työpäivien päätteeksi
extratunteja, kun näillä on ollut kiirusta, niin niistä kertyviä plussia sitten
käyttelen pois. Koulu näytti vihreää valoa, vaikka olin itsekin siinä
käsityksessä, että Suomeen vaihdon aikana ei saisi mennä, koska vaihto
keskeytyy. Toisaalta miten se eroaisi siitä, jos lähtisin vaikka Itävaltaan
viettämään vapaapäiviäni? Ei mitenkään.
Kun ideastani töissä kerroin, niin
heillä tuli ensimmäisenä huoli, että palaanko takaisin ollenkaan. Sanoin
palaavani eikä minua kyllä houkuttaisi maksaa Erasmus-tukea takaisin
keskeyttämisen takia. Tämän viikon aikana on tullut muutenkin paljon pohdittua
täällä oloa. Ystäväni oli suomenvierailusta myös huolissaan, että onko minusta
enää palaamaan takaisin. Pohdin sitä myös itsekin. Toisaalta kotona odottavat
rakkaat ihmiset, mutta siellä odottaa myös tylsä arki. Täällä Saksassa olohan
on kuitenkin ollut minulle suorastaan lomaa. Esim. en ole 1,5 kuukauteen tehnyt
itse ruokaa. Olen saanut mennä valmiiseen pöytään syömään. Ei tämä silti
lomalta ole tuntunut, kun henkisesti aika raskas reissu on ollut.
Suomen vierailu on tuottanut minulle
myös ajatuksen tasolla niin paljon iloa ja auttaa minua jaksamaan. Kun palaan
tänne takaisin, niin minulla on enää 3 viikkoa töitä(/lomaa) täällä jäljellä ja
sitten lopullinen paluu Suomeen ja arkeen. Saan vielä kaksi ystävääni
viimeiselle viikolle tänne mukaan ja lähdemme samalla paluulennolla Suomeen.
Odotan jo sitäkin kovasti. Jälleen ystävien tuki saa minut hiljaiseksi. Tunnen
kyllä nöyrää kiitosta kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat minua tsempanneet ja
osa jopa tulee tänne asti tsemppaamaan.
Tällä viikolla olen työskennellyt
salissa eikä ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. 60 hengen
konferenssiporukka oli ns. täyshoidolla, eli söivät aamiaisen, lounaan ja
päivällisen. Yhtenä aamuna oli lisäksi 40 hengen aasialaisporukka. Aamupalalla
syöjien määrä on vaihdellut 60 - 200 henkilön välillä ja illallisella on ollut
20 - 100 henkilöä. Loppuviikkoa kohden majoittujia ja siten myös syöjiä on
enemmän. Seuraavat kaksi viikkoakin työskentelen salissa. Täällä alkaa nyt joku
kevätlomakausi tms. Seuraavat kaksi viikkoa ovat ilmeisesti ruuhkaiset. Sali
rupeaman jälkeen menen sitten ilmeisesti keittiöön.
 |
| Poijjilla porisi keittiössä saksanhirven pää. |
Tiistai- iltana minulla alkoi yllättävä
silmien kutina, joka jatkui monta päivää. Ilmeisesti jokin allergia puhkesi.
Puolalainen työkaveri vitsailikin, että minulla on Hammersbach-allergia eli
allergia tätä paikkaa kohtaan. Toiselta työkaveriltani sain ensiapuna
allergialääkkeitä ja hain sitten myöhemmin itse Garmischista omat lääkkeet. En
kyllä tiedä yhtään mikä tämän allergian aiheutti, mutta onpahan taas uusi jännä
kokemus koettu. Allergioita kun minulla Suomessa ei ole ollut, mutta allergiat
ilmeisesti puhkeilee miten sattuu. Se on kun sitä ikää alkaa tulla, niin sairastelut
alkaa. Lääkkeet tosin eivät ole auttaneet vaan silmät punaisena mennään.
Jatkuvasti joku työkaveri kyselee olenko itkenyt…en tiedä pitääkö tässä
raahautua lääkäriin jos ei helpota.
Alkuviikon lähtöfiiliksistä ei ole
paljon mieliala muuttunut viikon aikana. Sitä kun 24/7 kohtaa tilanteita ettei
ymmärrä eikä osaa sanoa mitään takaisin, niin alkaa tuntemaan olonsa melko
paskaksi. Sitten kun sen tilanteen kanssa on vielä täysin yksin 24/7. Tällä
viikolla se paskuus on jotenkin korostunut. Jakso Housekeeppingissä ei tehnyt
hyvää, koska siellä olin oikeastaan vain hiljaa. Tuntuu että olen menettänyt
lannistumisen myötä koko saksan puhekyvyn ja kun on 1,5kk tuntenut olonsa
paskaksi, niin ei meinaa jaksaa enää edes yrittää. Nyt on vasta puoliväli.
Pitäisi sama rupeama vielä jaksaa olla ja yrittää. Voimat alkavat vaan olla sen
verran loppu, että laitoin jo verkot vesille jos sattuisi löytymään toinen
harjoittelupaikka kesäkuuksi, jossa selviäisin enemmän englannilla. En usko
sitä löytäväni kahdessa viikossa, mutta yritänpä edes. En kyllä edes tiedä
miten käytännössä harjoittelupaikan vaihto onnistuisi, mutta selvittelee sitä sitten
myöhemmin. Tällä hetkellä tämä on kyllä sellainen kivireki vedettävänä, että saa
nähdä saanko tätä vedettyä maaliin asti.
 |
| Sateenkaari. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti