Kulttuurishokki – nostan kissani pöydälle

Nyt tässä muutamien vapaapäivieni aikana ahkeraa syrjäytymistä harrastaneena aloin lopulta pohtimaan mikä nyt niin masentaa. Vastaukseksi taisin löytää kulttuurishokin. Olen 28-vuotias enkä koskaan asunut aikaisemmin ulkomailla, joten tämä ilmiö on minulle täysin uusi ja vieras. Kuitenkin joskus aikaisemmin elämässä on ollut vaikeita tilanteita ja niistä oppineena kuitenkin etsin aktiivisesti apua. Mitä nopeasti luin netistä kulttuurishokista, niin se on hyvin yksilöllistä. Olen Saksassa vain kolme kuukautta ja haluan nauttiakin edes vähän tästä ajasta. Uskon, että minulle ei tuota ongelmia rypeä tätä kolmea kuukautta täydessä itsesäälissä, vaan mitä siitä jäisi käteen?

Tässä suoria lainauksia EVTEK-ammattikorkeakoulun nettisivuilta opinto-oppaasta (http://opinto-opas.evtek.fi/4450.html):

”Kulttuurishokki” on kärjistetty termi, jolla tarkoitetaan vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin sopeutumisen aiheuttamaa stressiä, joka voi johtua tästä elämänmuutoksesta. Eri asteista kulttuurista sopeutumista ilmenee aina, kun ihminen vaihtaa paikkaansa tutusta ympäristöstä uuteen (esim. työpaikan vaihto, siirtyminen opiskelijaelämään, siirtyminen opiskelijaelämästä työelämään, jne.).

Oman perheen, ystävien, tuttavien ja tutun ympäristön muodostama turva- ja tukiverkosto jää kotimaahan, ja uusi pitäisi rakentaa uudessa paikassa. Uudessa kulttuurissa monet asiat saattavat näyttää olevan toisin kuin omassa. Yksilö voi etenkin alussa kokea, ettei tule ymmärretyksi, eikä hän itse ymmärrä, miksi asiat eivät suju hänen mielestään oikein.

On hyvä tietää, että kulttuurinen sopeutuminen on prosessi, jonka kaikki joutuvat käymään läpi, ja johon kannattaa varautua. Kulttuurisen sopeutumisen aiheuttaman stressin oireet ja voimakkuus voivat kuitenkin vaihdella hyvinkin paljon ja niitä voi esiintyä eri aikoina. Oireita voivat olla mm. ajoittainen tai jatkuva väsymyksen tunne, halu olla omassa rauhassa, hajamielisyys, erilaiset pelot (huijatuksi tuleminen, sairastuminen), opiskelumotivaation laskeminen, kohtuuton ärtyminen pienistä vastoinkäymisistä, koti-ikävä, tuttujen asioiden kaipuu, toive olla tekemisissä "järkevien" ihmisten kanssa, yleinen hylätyksi tulemisen tunne jne.

Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen voidaan kuvata viiden vaiheen kautta:

1.    IHASTUS: alkuinnostus; kaikki on uudessa paikassa ihanaa ja kiinnostavaa. Tätä kutsutaan myös turistivaiheeksi, jossa uusi ympäristö koetaan hyvin myönteisenä. Etenkin lyhyempiin opiskelijavaihtoihin lähtevät eivät välttämättä etene vaihtonsa aikana tästä vaiheesta seuraavaan.

2.    KRIISI: muutos; monet asiat uudessa kulttuurissa koetaan huonoksi ja ärsyttäväksi, turhautuminen ja ärtymys sekä väsymys tavallista. Toiselta nimeltään ”kulttuurishokin” vaihe.

3.    SOPEUTUMINEN: opitaan hyväksymään vieraan kulttuurin erilaisuus ja lakataan näkemästä asioita mustavalkoisena. Vaiheena ”kulttuurisen kielen” oppiminen.

4.    TAKAISIN NORMAALIIN: itsensä hyväksyminen osaksi uutta ympäristöä ja sen kulttuurin syvällinen tuntemus; vieraassa ympäristössä on melkein kuin kotonaan. Tähän vaiheeseen eteneminen voi viedä useamman vuoden.

5.    KOTIINPALUU: ”paluun kulttuurishokki”; vaihdossa ollut ei ole enää aivan sama kuin ennen matkaa, ja kotiinpaluu vaatii sopeutumista ”vanhaan ja tuttuun” ympäristöön. Opiskelijavaihdossa olleet saattavat kokea tämän vaiheen jopa voimakkaammin kuin mahdollisen vaihdossa kokemansa ”kulttuurishokin”.

----

Itselläni tuo Ihastus-”kausi” ei kestänyt kuin pari päivää. Shokki siitä, ettei täällä oikeasti pysty kommunikoimaan kunnolla iski todella nopeasti ja kovaa. Siinä tilanteessa oli aika yksin. Alussa kuitenkin jaksoin vielä yrittää ja työpäivän jälkeen opiskelin saksaa kirjoista.

Siitä muutama päivä eteenpäin, niin pyrin välttämään kaikkia tilanteita joissa joutuisin kommunikoimaan saksaksi tai missä tilanteissa edes kuulisin saksan kieltä. Kuitenkin jos jossain kommunikointitilanteessa onnistuin, sain siitä mielettömän hyvän mielen. Hetkeksi. Sitten hätähuuto Suomalaiset Saksassa-Facebook ryhmään josta sain vertaistukea ja jolla jaksoin useamman päivän.

Sitten taas täysi romahtaminen. En halua katsoa televisiota, koska sieltä kuulee saksaa. En jaksa edes yrittää enää. Katselen vain Salmiakkitv:stä rästiin jääneitä Salkkareita ja kuuntelen Youtubesta vain suomalaista musiikkia. Töissä en edes yritä keskustella kenenkään kanssa. Syömään menen aina eri pöytään, jossa voin olla yksin ja vaikka minut pyydetään istumaan samaan pöytään muiden kanssa, en mene. Olen vain hiljaa ja teen työni. Nukun todella paljon, koska silloin aika kuluu nopeammin ja unissa olen yleensä Suomessa. Herätessä on useamman kerran tullut ihan oikea pettymys, kun on tajunnut mistä herää. Ikävä kotiin on kova ja katselen lentoja samalle päivälle ja pälyilen matkalaukkua miten kauan menisi, että sen saisin pakattua. Samalla mietin onko saamani flunssa vain fyysinen oire kulttuurishokista.

Mutta eikö se ole alkoholisteillakin niin, että ensimmäinen askel on ongelmien tiedostaminen. Nyt olen tiedostanut kulttuurishokin ja nyt voisi joku keiju tulla heiluttamaan taikasauvaansa ja taikoa kaiken paremmaksi. Fiilikset ovat ailahdelleet todella rajusti laidasta laitaan. Välillä on hetkiä, että hymyilyttää ja välillä taas mörötyttää. Esimerkiksi yhtenä päivänä imuroidessani ravintolaa purin hammasta ja kirosin suomeksi koko imuroinnin ajan. Suoraan sanottuna vitutti vain niin paljon. Sitten taas välillä teen töitä vihellellen ja lauleskellen. Jotka minun kanssa ovat joskus jossain yhteydessä töitä tehneet, niin varmaan tietävät, että kun minulla on hyvä fiilis, niin silloin laulattaa.

Varsinaista tukiverkostoa minulla ei saksassa vielä ole. Työkaverit ovat kyllä suurimmaksi osaksi salissa olleet jees ja esimiehet painottavat, että jos minulla on huolia, niin heille pitää niistä ehdottomasti kertoa. Tsemppiä ja rakkautta olen saanut kaikista eniten Suomesta. Sukulaiset ja ystävät, KIITOS! Ei täälä ilman teitä pysyisi järjissään. Olette mieletön voimavara minulle.

Kulttuurishokin vaiheet ovat aika selkeästi havaittavissa käytöksestäni. Paljonhan oma asenne vaikuttaa asioihin, mutta sille ryöppyävälle pahalla ololle ei vain voi mitään kun se tulee. Ei auta vaikka miten yrittäisi asennoitua ja hokea itselle, että reipastuppa nyt. Otan myös tämän harjoittelun ehkä hieman liian vakavasti, mutta se on taas luonnevika, että aina yrittää tehdä asiat täysillä ja hyvin. Niin sanotun uuden oman elämän rakentaminen tänne tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta, kun ei pysty olemaan oma itsensä ja kun ei pysty kommunikoimaan. Jännä nähdä mihin tilanne kehittyy.

Nyt annoin varmaan itsestäni kuvan etten tee muuta kuin valita. Jos siitä närkästyit, niin tervetuloa kokeilemaan elämää täällä. Tässä kuitenkin täysin rehellinen kuvaus kulttuurishokin muodostumisesta ja miten olen sen itse kokenut.

Indeed.

Viikko 16 – Flunssailua

Viikko alkoi kahdella vapaapäivällä. Kävin kaupungintalolla, mutta toisin kun perjantaina luvattiin, niin siellä ei ollut tämä kyseinen herra paikalla, jonka kanssa minun piti asioida. No minun piti kuitenkin asioida apteekissa hankkimassa flunssaan lääkettä. Eipä meinannut apteekin täti lääkettä minulle myydä, vaan tuumasi, että minun pitäisi mennä lääkäriin. Pitkin hampain sain kuitenkin 400:sta ibuprofeenia jopa 10 tablettia.  Sitten vielä painotti, että jos ei mene ohi näillä niin sitten lääkäriin! On se kumma, kun täälä ei voi itse flunssaa lääkitä ilman lääkäriä. Suomessahan yleensä on apteekissa melko laajakin valikoima lääkkeitä esillä, joita voi ilman reseptiä ostaa. No ei ollut Grainaun apteekissa. Kaikki oli apteekkarin tiskin takana. Seuraavana päivänä pääsi onneksi taas ulos reippailemaan kipeänä, kun kävin uudemman kerran kaupungintalolla.

Flunssa ei äitynyt pahaksi. Kuumetta oli muutama päivänä, mutta työt pystyin hoitamaan normaalisti. Töissä nyt ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Kolmas viikko salissa, niin alkaa työt sujumaan rutiinilla. Tai ne työt mitä sielä pystyn tekemään. Aamupala on helppo homma, mutta illat ovat välillä tuskaa. Turhauttaa todella paljon, kun käytännössä kyllä osaan sen työn, mutta sitten kun se työn tekeminen töppää kielitaitoon. Muutamalle työkaverille asiasta avauduin, niin kohta oli kaikki selkää taputtelemassa ja minusta niin kovin huolissaan kun olen ollut naama mutrulla. Mukavaa toisaalta, että huolehtivat. Henkilöstöpäällikkö jopa paritti minut yhden tytön kaveriksi, mutta emme vielä ole olleet muuten tekemisissä kuin töissä moikkailtu ja annoin puhelinnumeroni hänelle.

Se vielä tästä viikosta, että sain elämäni ensimmäisen tipin. 5€. Työkaveri toi sen minulle ja sanoi, että asiakas haluaa antaa sinulle juomarahaa. Koska suomalaiseen mentaliteettiin tipit ei kuulu ja koska sinä iltana koin todella paljon turhautumista siitä, että en pystynyt tekemään muuta kun kerätä astioita, tuumasinkin työkaverille, etten varmasti ota tuota tippiä, koska en ole mitään sen eteen tehnyt enkä sitä ansainnut. Vieläkään en tarkalleen tiedä miksi tipin sain. Työkaveri sen tyrkkäsin väkisin käteeni ja ihmetteli kovasti suhtautumistani asiaan.

Myöhemmin viikolla eräs pöytäseurue antoi työkaverilleni 20€ ja sanoi sen olevan juomarahaa meidän ”tiimille”. Poikaan kanssa jaettiin tippi neljään pekkaan ja sain taas 5€ tippiä. Käytännössä en mistään. Hain muutaman lautasen pöydästä…tällä toisella kertaa en kuitenkaan pannut niin paljoa hanttiin.

Eka tippi. Kotona pistetään kehyksiin.

Seuraavalla viikolla aivot narikkaan ja 8 työpäivää siivousporukassa. Harjoitteluni kestää siis 3kk, joista 1kk pitäisi viettää salissa, 1kk keittiössä ja kolmannen kuukauden vietän ilmeisesti hieman ympäri hotellia. Kuten siivouksessa. Sitten on puhuttu, että menisin wellnessiin (en kyllä tiedä mitä sielä voisin tehdä ja mitä siellä edes tehdään), vastaanottoon ja mitä muuta ne vielä ehdottikaan. Saan melko laajan käsityksen tämän hotellin toiminnasta siis. Toki kielitaitoni varmasti rajoittaa elämääni, mutta mennään sen ehdoilla.

Koska tämä viikko töissä ei ole ollut kovin jännittävä, niin ajattelin uskaltautua kirjoittamaan myös omasta kulttuurishokistani. Nostaa niin sanotusti kissan pöydälle asiasta, josta kaikki eivät välttämättä halua edes näin julkisesti puhua. Luin kuitenkin itse muiden blogikirjoituksia kyseisestä asiasta ja ne helpottivat omaa oloani hieman, joten jos voin aivoituksillani olla jollekin avuksi, niin hyvä. 

Viikko 15 – monikulttuurisuuden multihuipentuma

Tällä viikolla meillä on ollut vieraina intialaisia, meksikolaisia, kiinalaisia, venäläisiä ja tottakai perus saksalaiset. Salin puolella on ollut mukava työskennellä, kun pärjää englannilla. Eri kulttuureista on kyllä tullut opittua paljon kuten myös heidän tavoistaan syömisen suhteen. Meksikolaisten kanssa ei kerinnyt paljon olemaan, mutta ne muutamat kohtaamiset antoivat heistä todella ystävällisen ja todella eloisan kuvan. Tuntui että heillä oli aina hauskaa.

Aasian suunnalla syödään paljon käsin ja sen huomaa likaisista juomalaseista, pöytäliinoista ja loputtomasta määrästä käytettyjä servettejä. Intian poijjilla on myös tapana pestä kätensä käytettyjen astioiden päällä. Sitä vettä onkin sitten joka paikassa. Myös perus eurooppalainen tapa kattaa pöytä ei aukene intialaisille. Vanhemmille herroille kun yrittää aamulla toivottaa huomenta, niin ne eivät edes vilkaise päälle ja kävelevät ohi. Ryhmässä on muutama vanhempi herra, jotka juoksuttavat aivan kiitettävästi. Esimies sanoo, että kyseessä on noutopöytä ja pöytiin ei pidä/tarvitse viedä mitään. Mitenpä sen sitten selität intialaiselle miehelle, kun hän melko kohteliaasti kysyy…”Minun ei tarvitse tuoda juomia pöytiin, koska tämä on buffet ja ruoka/juoma haetaan itse.” He ovat kuitenkin tottuneet siihen, että naiset passaavat kotona ja itse haluaisin kunnioittaa heidän kulttuuria. Se vain on kuin kaatuvat dominot, että kun yhdelle viet, niin pian sieltä huikkii puoli salia. Intian poijjat muuten ovat kovia röyhtäilemään äänekkäästi, ryystämään ja mässyttämään. Mutta ovat he kyllä mukaviakin. Eräs heistä sanoi minulle, että olen kuin tytär hänelle ja toinen kiitteli hyvästä palvelusta. Yksi herra soitti videopuhelua kotipuoleensa Intiaan ja minä pääsin myös osallistumaan siihen :D näin hänen vaimonsa puhelimesta ja höpöttelin hänelle englantia ja saksaa.

Olen ollut täällä vasta vajaan kaksi viikkoa ja olen oppinut arvostamaan Suomea aivan eri tavalla. Suomalainen rouva, jonka tapasin Garmischissa, sanoikin että jokaiselle suomalaiselle tekisi hyvää asua hetki jossain muualla, että oppisi arvostamaan sitä mitä meillä on ja loppuisi turha narina. Olen ollut kyllä aina sitä mieltä, että Suomi on hyvä maa asua. Varsinkaan kun ei stressaa liikaa politiikasta…se saa kyllä otsasuonen sykkimään. Oma tupa ja perunamaa jossain pöpelikössä on suomalaiselle perus tollukalle hyvä. Juttelin yhtenä iltana intialaisryhmän vetäjän kanssa ja hän kertoi vierailleensa Helsingissä 2 päivää. Sanoi kaupungin olevan kaunis, mutta todella pieni. Minulle Helsinki on taas aivan liian iso kaupunki. Kaikki on niin suhteellista. Intiassa meno onkin varmasti aivan toisenlaista.

Sain paikalliselta Kelalta kirjeen. Ilmeisesti sisältää jonkin minun henk.koht. sairausvakuutusnumeron/tunnuksen. Kirje sai kyllä aikaan naurunpyrähdyksen huoneeni oven edessä, kun kirje oli osoitettu Herra Paulina Kuutille. Täältä töistä olivat tiedot vissiin ilmoittaneet. Mutta täälä Saksassa olen siis mies nimeltä Paulina. Meni taas putkeen. Perjantaina minun täytyy mennä Garmischiin verotoimistoon hankkimaan ilmeisesti jokin verotusnumero, jotta minulle voidaan maksaa sovittu ns. taskuraha. Otan sen kyllä täysin seikkailuna. Henkilöstöpäällikkö kirjoitti minulle valmiit vuorosanat mitkä voin sitten lukea lapulta. Ei voi mennä pieleen! (Lopputulos: asioin täysin saksaksi, mutta olisi pitänyt olla tehtynä ns. muuttoilmoitus Grainaun kaupungintalolle…ei muuta kun otetaan vauhtia ja ensi viikolla käyn siellä kaupungintalolla.)

Herrn Paulina...

Tällä viikolla myös varmistui parit vierailut tänne. Ukkoni tulee toukokuun ensimmäinen viikonloppu ja kaverini siitä parin viikon päästä. Uskon, että toukokuusta tulee hyvä kuukausi. Tämä huhtikuun loppu puoliskokin menee varmaan mukavasti, kun on mukavia asioita mitä odottaa.

Enkä pääse vielä seuraavallakaan viikolla keittiöön…keittiön esimies on ilmeisesti hieman tavallista kovempi unohtelemaan asioita. Unohtanut nyt kaksi kertaa laatia minulle työsuunnitelman. Perus mies. Tai sitten ei vain halua minua keittiöön. Toisaalta minua ei kyllä haittaa. Haluan hallita kielen hieman paremmin ennen kuin menen keittiöön. Henkilöstöpäällikkö kyllä sanoi, että kun paikalliset oikein alkavat puhumaan bayernia, niin sen oppimiseen voi mennä vuosia…. :D 2,5kk aikaa hallita bayernin murre! Tsemppiä mulle. Suomalainen rouva kenet tapasin sanoikin, että en ole tullut Saksaan vaan täysin omaan maahan, Bayerniin. Että te jotka suunnittelette Saksaan työharjoitteluun lähtemistä, laittakaa korvan taakse, että menette pohjoisemmas tai sitten isoon kaupunkiin tänne etelään. Elämä saattaa olla huomattavasti helpompaa. Se käsitys minkä olen saanut paikallisten puheista Bayernista on, että tämä on kuin Suomen Etelä-Pohjanmaa. Ihmiset puhuvat täysin omaa murrettaan ja ovat niin pirun ylpeitä ittestänsä. Sinänsä henkisesti olen näiden kanssa samalla aaltopituudella. Ne ei vain tiedä sitä enkä osaa viestiä ajatusmaailmaani.

Sen vielä sanon, että tämä näiden tippikulttuuri on kyllä aivan omansalainen. Ostin tällä viikolla respan poijjalta 6 postimerkkiä ja 2 postikorttia. Hän puhui minulle 3 lausetta. Tuotteet maksoivat 3,60€. Annoin 4€. Respan poika jäi odottamaan vaihtorahat kädessään ja katsoi minua. Nostin katseeni kukkarosta poikaan ja annoin ymmärtää, että odotan vaihtorahoja. Silloin hän sanoi ”Oo” ja tajusi, että oikeasti odotan niitä vaihtorahoja takaisin. Sitten minulle tuli nolo olo, kun en antanut sitä 0,40€ tippiä ja laitoin vaihtorahan saatuani ne sitten niiden tippisäästöpossuun. Mutta näin suomalaisen näkökulmasta: kyseessä on työkaveri ja harjoittelijakollega, hän puhui sen kolme lausetta ja ojensi postimerkit + yhden kirjekuoren. Siitäkö minun olisi pitänyt antaa sille tippiä? Ihan peruspalvelua eikä hän tehnyt mitään spesiaalieforttia mun takia. Hieman nöyryyttä tuohon touhuun! En olisi kyllä itse kehdannut olettaa, että kaveri antaisi minulle tuossa tilanteessa tippiä. Työkaverit myös kysyivät minulta intialaisryhmän lähdettyä, että paljonko he antoivat minulle tippiä. Hämmästyneenä kysymyksestä totesin vain, että eivät yhtään. Sitten ne siinä päivittelivät, että miten ne eivät mitään antaneet. Täälä näitä tippipossuja tuntuu olevan joka kulmassa. Tipinkö toivossa täälä ainoastaan ollaan asiakkaalle ystävällisiä?

Tämä viikko olisi taputeltuna tämän loppu vapaapäivän ja yhden työpäivän jälkeen. Tämä oli hyvä viikko, kun sain vastuuta ja puhua englantia. Pyykkitupakin vihdoin löytyi ja sain pestä ekat pyykit. Garmischissa kävin myös shoppailemassa parit kengät ja vaatteita. Sitten vasta minulle selvisi, että ukkoni ottaa ainoastaan käsimatkatavarat kun tulee käymään (vaikka olin hänelle aiemmin sanonut, että vie sitten minun turhia tavaroita mukanaan….ei ollut kuunnellut…taaskaan :) ). Työkaveritkin alkavat jo minulle lämmetä siinä määrin, että yksi nainen ylisti miten herttainen olen ja halii minua jatkuvasti. Kyseli myös, että jäisinkö tänne. Muutaman harjoittelijan kanssa ollaan jo hieman pelleiltykin töiden lomassa. Henkilöstöpäällikkö on ensi viikolla päättänyt ”parittaa” minut kaveriksi jonkun wellness puolella työskentelevän tytön kanssa…henkilöstöpäällikkö on huolissaan, kun vietän aikaa täällä paljon yksin. Olen yrittänyt selittää, että olen suomalainen enkä järin sosiaalinen. Minulle riittää kun joudun töissä ponnistella kommunikoinnissa, niin nautin kun saan olla välillä yksin eikä tarvitse koko ajan miettiä miten muodostan lauseita saksaksi. Mutta en nyt sano ”paritukselle” suoraan ei. Harjoittelijakollegat kun kaikki ovat poikia ja puhuvat jalkapallosta, niin onhan se mukava jos olisi joku naispuolinenkin kaveri täällä.

Uusi lempparikauppani Garmischissa, paikallinen Sopuraha. Kaikki maksaa vain euron!

Kuvia työmaalta

Lisään muutaman kuvan ns. työmaalta. Kuvat ovat hotellin kolmesta ravintolasta, jotka ovat päivittäin auki ja joissa on tullut eniten touhuttua. Otin kuvat aamupalan jälkeen. Olis tietty voinu laittaa valotkin päälle, että ei olisi niin pimeitä kuvia...

Kreuzeck. Otin tilasta kaksi kuvaa, jotka olisin halunnut laittaa vierekkäin, mutta nää on näitä. Tuola kuitenkin syödään aamupalaa ja illallisbuffettia. 120 asiakaspaikkaa.

Bistro. Aamupalaa, lounasta ja illallista. 50 asiakaspaikkaa.

Bauernstube. Täälä on á la carte. En ole tehnyt täälä muuta kuin kattanut. 60 asiakaspaikkaa.

Viikko 14 – Vapaapäivät ja loppu ekasta työviikosta

7.4. minulla oli vapaapäivä ja sovittuna tapaaminen Garmischiin suomalaisen rouvan kanssa. Olin laittanut Facebookin Suomalaiset Saksassa-ryhmään avunhuutoa ahdingostani ja yllätyksekseni sain aika paljon vastauksia ja tukea. Tämän rouvan kanssa sovittiin tosiaan ihan tärskytkin. Hän kierrätti minua ympäri Garmischia ja kertoi parhaat kenkä- ja vaatekaupat. 4 tuntia höpötimme suomea ja kävimme lounaalla. Tällä tapaamisella oli kyllä yleiseen fiilikseeni tosi iso vaikutus. Sain häneltä hyviä vinkkejä ja suomalaisia kirjoja. Mahtava huomata, että suomalaiset pitävät yhtä ulkomaillakin. Tätä rouvaa lainatakseni: ”Me suomalaiset ollaan parhaita!” :)

Lisäiloa päivään toi ehdottomasti se, että kun huoneen nurkassani olevan ikkunan kaihtimen nostin ylös, niin sain wlanin toimimaan myös huoneeni nurkassa. Nyt ei tarvitse istua niska vääränä vessassa tai mennä respaan soittelemaan. Tästä pystyy mukavasti myös päivystää työpaikkaa, kun tästä näkyy suoraan keittiöön…

"Hyvä" nettiyhteys, parempi mieli.

Näkymä huoneeni kakkaisen ikkunan takaa.

-

Vapaapäivien jälkeen paluu sorvin ääreen. Klo 8 – 11 aamupalabuffetissa ja klo 17 – 22 illallisbuffetissa. Täällä on illallinen sen etukäteen varanneille buffettina ja erikseen on ála carte puoli. Kaikki harjoittelijat ovat buffetissa. Siellä juomat tarjoillaan pöytiin ja ne eivät kuulu buffettiin. Iltatyövuorot menivät käytännössä niin, että ekat 2h odotan asiakkaita, että saisin jotain työtä. En ota asiakkailta juomatilauksia, koska suoraan sanottuna en ymmärrä heitä ja toiseksi, minulla ei ole korttia eikä taitoa lyödä niitä koneelle. Eräskin mies tuli luokseni ja tilasin jonkun juoman mistä minulla ei ollut mitään aavistusta. Tilanteen jälkeen sitten selvitin, että se oli joku paikallinen snapsi. Olen kyllä huomannut, että kun aamiaisella ja illallisella on tullut tilanteita, että asiakkaat ovat tulleet minulta jotain kysymään, niin ymmärrän kysymyksistä 80%. Vastata osaan ehkä 1%:iin. Lisäksi olen kova puhumaan itsekseni, niin olen alkanut mutisemaan jo saksaksi ja kun alan muodostamaan mielessäni lauseita, niin ne alkavat muodostumaan ensiksi saksaksi eikä enää englanniksi. Viikossa on siis tapahtunut jo jotain.

Toinen viikko minun piti olla keittiössä, mutta kamalan säätämisen jälkeen siirsivätkin minut vielä salin puolelle. Tänne on tulossa 60 hengen ryhmä Intiasta ja he puhuvat englantia. Heille on varattu kahdesta ravintolasta omat tilat aamiaiselle ja illalliselle. Heidän kanssaan pitäisi sitten 5 päivää touhuta. Saa nähdä miten se englanti taittuu, kun eilen ravintolassa kävi englantia puhuvia kiinalaisia ja sujuvasti vastailin niille saksaksi…Varmaan tämän viiden päivän jälkeen en puhu taas sanaakaan saksaa.

.

Neljä tuntia myöhemmin….

.

Hyvin taittu lontoo Intian poikaan kans! Tähän astisista työpäivistä paras. Johtui varmaan ainoastaan siitä, että pysty kommunikoimaan. Ymmärsin ja tulin ymmärretyksi. Suomessa näinkin pieni asia olisi itsestäänselvyys. Keittiössä hääräsi ilmeisesti ryhmän omat kokit, jotka toi ruokaa buffettiin. Meitä edustamassa keittiössä oli ”Lucky Luke”, joka oli hälyytetty lomapäivältään paikalle. Hän opasti keittiössä ja kuskasi astioita yms. Salin puolella hääräsinkin sitten minä yksin. Nauratti miten saksalaiset oikein karttoivat sitä tilaa. Muutama kävi kysymässä onko minulla kaikki ok ja sitten lähtivät nopeasti pois. Ihan ehdottomasti parasta oli, että sain syödä myös sitä ruokaa <3 Oulusta muuton jälkeen olen kaivannut sieltä intialaista ruokaa, mutta tänään saamani ruoka oli ehdottomasti parasta intialaista mitä olen koskaan syönyt. Kokit vielä sanoivat, että saan syödä jokaisena päivänä heidän kanssaan. Happy girl. Ehkä nämä seuraavat 5 päivää ei olekaan niin huonoja, vaikka ovatkin hieman pitkiä ja raskaita.

Ensimmäiset työpäivät – ja, ja, ja alles klar, ja, nein, ja….

Maanantaina aamulla aloitin työni kello 9. Salissani oli kanssani 2 muuta työntekijää, joista toinen ei puhunut sanaakaan englantia ja toinen puhui juurikin sen verran, että sai minulle asiat ohjeistettua. Siitäkin olin jo kiitollinen. Keittiöstä ja salista vastaava esimies otti minut käsittelyynsä ensimmäisenä. Sanoi heti kättelyssä, että hän ei aio puhua minulle sanaakaan englantia, että nyt sitten opit sitä saksaa, kun kerta halusit. Lisäksi hän sanoi, että keittiössä häneltä ei kysellä mitään, vaan muilta työntekijöiltä voin sitten kysyä. Tein sen virheen salissa, että kysyin häneltä jotain ja hän heristi minulle sormea. Sen jälkeen en uskaltanutkaan sanoa hänelle muuta kuin ”ja” ja ”nein”.

Aamiainen oli jo käynnissä kun menin saliin ja siellä oli asiakkaita. Saksalaisia tietysti kaikki. Minulle näytettiin mistä pitää huolehtia ja miten homma salissa pyörii. Kahvia ei ollut asiakkaiden itse otettavissa, joten ensikontakti saksalaiseen asiakkaaseen oli se, että joku mies viittelöi minua pöytäänsä ja pyysi kahvia. Lupasin tuoda, mutta kun keittiössä yritin selittää mitä minulta oli pyydetty, niin en saanut työkaveriltani, joka ei puhu sanaakaan saksaa, muuta ohjetta kuin miten kahvinkeittimen hana toimii…sitä piti vääntää. Kysymykseni oli lähinnä se, että kun väännän sitä hanaa niin mihin astiaan se kahvi tiputetaan. Päättelemällä ja hyvällä tuurilla sain sen oikeaan astiaan, mutta myöhemmin ilmeni, että kahvia oli liian vähän. Ei mennyt sekään putkeen. Aamiaisen aikana minulla oli 4 kontaktia asiakkaisiin, joista suurinpiirtein 3 onnistui ja yksi meni väärin, kun vein väärän erikoiskahvin. Senkin asiakas antoi anteeksi, kun olin kuulemma niin kivan näköinen. Niin…kiemurtelin siinä pyydellen anteeksi, sellaisesta kai ne saksalaiset sitten tykkää.

Aamiainen kun oltiin saatu taputeltua, niin valmisteltiin sali lounasta varten. 10 hengen kokousryhmä oli tulossa lounastamaan ja juuri muita siinä ei ollutkaan. Heille oli tehty oma menu eikä ollut buffettia kuten ilmeisesti normaalisti. Auttelin annosten kantamisessa. Kun kokousryhmä oli syötetty, valmisteltiin sali illallista varten. Kuitenkin sitten ulkona ihmiset söivät annoksia, joivat kahvia ja olutta. Minulle jäi tosi epäselväksi tuo klo 11-17 ruokakonsepti, mutta ehkä se selkiytyy.

Päivän hauskin asia oli puolalaisen kollegan kanssa työskenteleminen. Hän tuli puolen päivän maissa töihin ja ihan lopun päivästä pyöritimme ulkona olevia pöytiä. Hän kävi kanssani hotellin menut läpi. Opetin hänelle kolme sanaa suomeksi: perunarösti ja kaksi muuta olivat kirosanoja. Hän hassutteli meidän esimiehen kustannuksella ja sanoikin niin kuvaavasti, että saksalaiset ovat tuollaisia jäykkiä ja me puolalaiset tämmöisiä mukavia. Näiden muutaman päivän perusteella, allekirjoitan.

Päivän päätteeksi henkilöstöpäällikkö vei minut ostoksille Garmisch-Partenkircehiin. Tarkemmin Garmischiin. Firman piikkiin ostettiin 3 kauluspaitaa, housut, liivi ja jopa valkoiset rintsikat piti ostaa. Mutta nyt on. Kyllä nämä täällä minusta huolen pitää.

Saksalainen työminä.

-

Toinen työpäiväni ajoittui klo 9- 17. Heti aamusta oli todella paha mieli ja se mieli pysyi pitkälle päivään. Päivän valopilkku oli, kun sain suomalaisia vieraita käymään hotellilla työpäivän aikana. Teija ja Jouni kävivät ohikulkumatkallaan moikkaamassa. Kävin ensimmäisen järkevän keskustelun viiteen päivään. Jo se helpotti oloa. Aamun työkuviot olivat aamupalalla pöytien tyhjäämistä ja kahvien viemistä pöytiin. Pari tilannetta asiakkaidenkin kanssa, joista yksi meni minulta täysin ohi ja ymmärsin vasta myöhemmin, että asiakas pyysi lusikkaa….hyvää palvelua. Aamiaisen jälkeen valmistelin esimieheni kanssa viikonlopun yksityistilaisuutta. Iltapäivällä tulikin uusi lempparini puolalainen töihin. Tänään oli pilvinen päivä, joten asiakkaita ei ollut terassilla juuri ollenkaan. Muutamat kahvit ja drinksut vein. Tapahtui kuitenkin jotain historiallista, otin ensimmäisen tilaukseni. Saksaksi. Pööpöilin tylsyyksissäni ympäriinsä ja nainen huikkasi minut pihalla luokseen ja pyysi kaksi cappucinoa. Ymmärsin, vastasin ja lähdin tekemään ne. Kun olin vienyt ne pöytään, menin takaisin keittiöön tekemään pientä voiton tanssia. Kokki, joka oli syöttänyt minua pitkin päivää, naurahti. Kokki oli varmaan päivän mittaan nähnyt miten surulliselta näytin ja huikkasi minut aina välillä luokseen ja tyrkkäsi ruokaa minulle. Nälätön Pauliina, iloisempi Pauliina.

Kaksi seuraavaa päivää olisi nyt vapaana. Loppuviikon työvuorot ovatkin mielenkiintoiset, kolme tuntia aamulla ja viisi tuntia illalla. Laittavat minut illallisellekin ja viikonlopun yksityistilaisuuteen. Puolalainen täsmensi minulle asioita tänään. Huonetta varatessaan asiakkaat voivat ilmoittaa ottavatko aamupalan ja illallisen. Illallisella pöydät ovat heille varatut ja ruokailu tapahtuu buffettina. Erikseen ravintolassa on ala carte puoli, jossa voi tilata yksittäisiä annoksia. En oikein nää vielä itseäni illallisella muussa kuin astioiden kerääjänä. Vielä.

Illaksi minut kutsuttiin katsomaan jalkapalloa alakerran baariin. Ilmeisesti mestarien liigaa: Bayern München vs. Benfica. Voisi sitä yrittää sosiaaliseksi muuttua. Muutama olut auttanee.

Nämä ei muuten ole syöneet minun tuomia salmiakkeja K eivät ymmärrä hyvän päälle.

Tätä kuuntelen kun oikein kismittää.

Esim. kuuntelin silloin, kun huomasin, että MTV:n Katsomo ei toimi ulkomailla ja minulla jää katsomatta parin kuukauden salkkarit. 

Saapuminen kohteeseen

Lentoni lähti Helsingistä klo 8 ja oli Münchenissä paikallista aikaa 9:30. Minua oli vastassa vanhempi pariskunta, jotka veivät minut kentältä hotellille. Matkan aikana yritin heiltä tiedustella ovatko he töissä hotellilla, mutta se ei sitten selvinnyt. Kielimuuri oli havaittavissa. Pällistelin sitten vaan maisemia ja Münchenissä näinkin melkein kaikki ikoniset nähtävyydet, jotka ovat koulukirjoissakin. Grainauta kohti ajeltaessa suuni loksahti kirjaimellisesti auki, kun näin ensimmäistä kertaa vuoret. Koko elämäni Pohjanmaalla asuneena, voin sanoa, ettei niitä meillä ole näkynyt. Välistä jopa hieman ahdisti, kun maisema tökkäsi vuoreen. Kun vuoria oli molemmin puolin, tuntui, että ne kaatuisivat päälle. Mutta kaunistahan täällä on. Garmisch-Partenkirchenkin näytti suoraan kuin jostain satukirjasta.

Vasemmalla kuva Kauhavan lakeuksilta ja oikealla Grainausta.

Saavuttuamme hotellille minut vietiin ensimmäisenä hotellin johtajan luo. Hänellä oli huoneessaan mukava koira. Oli johtajakin ihan mukava. Wikipediasta esittelin hänelle Seinäjokea. Kovasti häntä kiinnosti politiikka, johon en osannut sanoa juuta enkä jaata. Edes englanniksi saatika sitten saksaksi. Alvar Aallon hän tunnisti. Sitten minut kierrokselle vei henkilöstöasioista vastaava. Hän näytti minulle huoneeni, keittiön ja henkilöstön taukotilat. Sitten olinkin omillani. Saavuin perjantaina ja maanantaina alkaisi vasta keittiöhommat. Respan henkilökunnalta kyselin kaikki asiat. Huoneessani nettiyhteys toimii ainoastaan vessan yhdessä nurkassa, joten jonkin aikaa istuin respan aulassa ja soitin kotiin.

Ankaraa bloggausta vessassa.

Lähin kauppa sijaitsi muutaman kilometrin päässä, Aldi. Vähä kuin Lidl. Päätin tehdä ensimmäisen seikkailuni sinne. Hintataso oli naurettavan halpa. Heti kaupasta sisään tullessa oli viinit. Viinipullon hinta pyöri parin euron ylä- tai alapuolella. 6 x 0,5L olutta maksoi 1,60€ + pantti. Shampoota ja hoitoainetta sai alle eurolla. 1,5L vissyä 0,19€. Ja Rätykö sanoi, että Saksa on paska maa…

Paikalliset eivät kyllä ole mitään huippusosiaalista porukkaa. Vastaavat kun kysytään. Siinä se. Kaikki ovat tiedustelleet minulta, että puhuthan sinä saksaa. Ja vaikuttivat hieman huolestuneelta, kun en sitä kovin hyvin puhunut. Ymmärtäminenkin on tiukilla, kun puhuvat niin nopeasti ja murteella. Hirveän huolestuneita olivat myös siitä, että minulla on musta kokkitakki, kun pitäisi olla valkoinen. Eräs nainen patisti minut heti ostoksille. Toinen taas sanoi, että pidä sitä mustaa ja katsotaan miten edetään. Tarkkaa tuntuu olevan.

Ensimmäinen päivä ei siis ole ollut kovin helppo, täysin vieras ympäristö ja koleahkot ihmiset. Onneksi Suomi on valmentanut minua hyvin. Omissa oloissaan saa olla eikä kukaan häiritse. Suomalaisen unelma. Olenpahan saanut tuusailla juuri sitä mitä haluan. Hotellin saunan minulta eväsivät ja siitä hieman masennuin. Sauna on asiakkaille. Toisaalta ymmärrettävää. Ohjeistivat minulle paikallisen uimahallin, jossa voin käydä saunomassa. Ruoka on kyllä maukasta. Paljon lihaa ja se on minun mieleeni. Henkilökunnan ruoka ei kyllä paljon salaattia sisällä.

Eniten tässä vaiheessa ehkä kaipaa, että täällä olisi joku jonka kanssa kokea nämä ihmeellisyydet. Ja ehkä olisi ollut mukavampaa, että olisi ollut joku ihminen täällä joka vastaisi minusta enemmän kuin ensimmäisen tunnin tai edes joku jonka kanssa keskustella. En viitsi respassa notkua koko aikaa, kun heillä on oikeatkin työt tehtävänään. Esimerkki päivälliseltä: mennessäni taukohuoneeseen siellä oli 6 miestä, jotka kyllä sanoivat minulle hei, mutta muuten eivät sitten kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Puhuivat yhden miehen Audista ja sen korjauksesta (jos ymmärsin oikein). Lempi aiheeni, Audi…en lähtenyt heittämään väliin, että itse ajan Toyotalla eikä ole tarvinnut sitä korjailla. Varsinkaan, kun tuntuivat olevan ylpeitä omista saksalaisista autoistaan ja naureskelivat mm. Hyndaille.

Ensimmäistä keittiöpäivää kyllä pelkään. Ensinnäkin päälläni on väärän värinen takki ja pelkään, että he luulevat minun olevan kokki…saattaa tulla heillekin raskas päivä. Täällä eletään tunti kerrallaan ja yhteys kotiin on pätkivän wlanin varassa. Siperia opettaa.

-

Myöhemmin lauantaina päivällä selvisikin, että menen maanantaina saliin. Sepä se reisille varmaan meneekin, mutta en jaksa stressata. Jos kuitenkin kävisi Garmisch-Partenkirchenissä kaupasta etsimässä sen valkoisen paidan, ettei tarvitse kokkitakki päällä salissa pyöriä. Liekö täälä kaupat vaan sunnuntaisin auki…

Tein tänään vaellusretken Eibseelle. Kävelin vaellusreittejä ehkä n. 5km ja valitsin helpoimman reitin. Paikallisten helppo vaellusreitti ei ole Pohjalaisen helppo vaellusreitti. Voin sanoa, että nousua oli ja jalat sain hapoille. Pääsin kuitenkin kohteeseen ja päätin jo siellä, että tulen junalla tai bussilla pois. Kokeilin junaa. Ostin lippuni virkailijalta englanniksi ja kysyin lähteekö juna A vai B raiteelta. Hän ei osannut vastata. Sanoi vain, että laiturille tulee yksi juna, joten en voi nousta väärään. Noh…lähtöhetkellä oli laiturilla 2 junaa ja luotin sitten omaan maalaisjärkeen ja nousinkin oikeaan junaan. Olisin kai osannut ostaa lipun saksaksikin, mutta kokeilinpa englanniksi. Ensi kerralla ostan kyllä saksaksi.

Kuva vaellusreitin varrelta.

Eibsee.

Unelmasta totta

Opiskelen ensimmäistä vuotta restonomiksi ja perusharjoittelupaikan sain Saksan Grainausta, Garmisch-Partenkirchenistä. Olen 28-vuotias ja aikaisemmalta koulutukseltani tradenomi. Aikaisimmissa opinnoissani minulla oli silloiseen 5kk työharjoitteluun valmiina saksalaiseen firmaan CV ja hakemus. Niitä ei koskaan lähetetty. Sitä olen katunut viimeiset 6 vuotta.

Kun muutama vuosi sitten tein päätöksen hakea uudelleen kouluun, heräsi uudelleen ajatus vaihtoon lähtemisestä. Se olisi tehtävä nyt tai ei koskaan. Ensimmäisen pitemmän harjoittelun ajankohta olikin sitten tämä ensimmäisen vuoden kevät. Opettajat hätyyttelivät jo syyslukukauden loppupuolella, että harjoittelupaikka tulisi olla tiedossa joulukuussa. Ajattelin lähteä kokeilemaan onneani ja hakea Saksaan. Ongelma oli siinä, että en tiennyt oikein mitä ravintolaa olisin lähestynyt. Lähdin ajattelemaan sitten sen kautta, että missä olisi mukava olla. Kun ne eivät tuottaneet tulosta, järkeistin hakua turistikeskeisiin paikkoihin. Koska en tiennyt ravintoloita niiltä kulmilta, etsin niitä vain härskisti TripAdvisorin kautta.

Tässä hieman prosessin aikajanaa: 

24.11.2015 hakemus ja CV lähettelyvalmiina 

Marras-joulukuussa 2 hakemusta Saksan Hard Rock Cafeihin (heiltä ei ikinä tullut vastauksia) 

31.12.2015 laitoin 10 hakemusta Müncheniin (yhdestä vastattiin ja lähetin kaikki todistukseni heille, mutta he eivät pystyneet tuohon ajankohtaan ottamaan harjoittelijaa) 

10.1.2016 laitoin 10 hakemusta Garmisch-Partenkircheniin (täältä sitten tärppäsikin…) 

Sentido Berghotel Hammersbach. Heiltä tuli soittopyyntö 13.1.2016. Soitin seuraavana päivänä. Kielimuuri oli melkoinen, mutta puhelu päättyi siihen, että minulle sanottiin tervetuloa meille työharjoitteluun. Sitten alkoikin paperirumba.
Eniten ongelmia tuotti paperiasiat. Heille piti toimittaa opiskelijatodistus, vakuutuksista todistukset ja selvitys tuista mitä saan. Keräilin papereita kasaan ja lähetin sähköpostilla Saksaan. 22.1.2016 toinen puhelu Saksaan mikä tuntui vaan sekoittavan tilannetta enemmän.

7.3.2016 minulla oli vasta työharjoittelusopimus kaikkine allekirjoituksineen sähköpostissa ja pääsin varailemaan lentoja ja hakemaan Erasmus-tukea. Lähtö oli 1.4.2016, joten aikaa oli alle kuukausi. Aika viime tinkaan jäi. Sitten alkoikin armoton Saksan kielen kertaus ja spessukiitosterkut meidän koulun saksan opettajalle Tuulalle, että otti minut mukaan käynnissä oleviin kursseihin. Niistä oli paljon hyötyä, koska en ollut 5 vuoteen Saksaa käyttänyt missään yhteydessä sanaakaan. Toiset spessukiitokset englannin opettajalle Erjalle, joka kokosi englanniksi kattavan paketin opiskelumateriaalia. 

Henkistä valmistautumistakin oli ankarasti. Suomeen jäi kuitenkin rakas ukko ja Aatto-koira. Matkaan valmistautumista ei helpottanut yhtään VR, joka kyhäsi lakon pystyyn juuri sille päivälle, kun minun oli tarkoitus junailla Helsinkiin yöksi. Seuraavana aamuna lähti lento Müncheniin. Onnibussi alle ja matka-aikaan pidennystä 2 tuntia. Meillä oli vielä lähtöpäivänä muutto käynnissä, joten hommia oli. Mutta kuten ukkoni sanoisi: ”Se on elämää se!”

Nämä jäi Suomeen :(